Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2015.

I'm so lucky to be your love ♥

Tänään on erään erityisen henkilön syntymäpäivä. Hän on erittäin rakas ja tärkeä mulle, mutta ikävä kyllä joudutaan olemaan erossa toisistamme suurimman osan ajastamme ♥ Vielä joudun odottamaan hänen ensimmäistä reissua Suomeen, mutta toivottavasti tämä toteutuisi tänä vuonna :) On myös todella harmi kun ei pysty tällaisia merkkipäiviä kuten ei myöskään mm. ystävänpäivää, joulua jne viettämään yhdessä :( Sen takia en maltakaan odottaa kun eletään samassa maassa ja yhdessä samassa kodissa. Silloin voin viettää jokaisen päivän S:n kanssa ♥


Tänään oli myös hirveitä lumiräntäsademyräkkäkuuroja! Aamulla koulussa kun katsoi yhtäkkiä ulos niin ei nähnyt mitään ja kun vähän ajan päästä katsoi uudelleen sade sen kuin paheni, mutta onneksi se häipyi yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Kotiin pääsin vielä kastumatta, mutta kun olin aikeissa lähteä kauppaan alkoi sama myräkkä. Noh siinä sitten joutui odottelemaan, koska ei sinne myräkkäänkään houkutellut lähteä kävelemään. Vihdosta viimein pääsin läht…

Herkuttelua ja koulunkäyntiä

Tervehdys taas! 

Normaali kouluviikko on taas meneillään vaikkakin eilen sai vielä viettää vapaapäivää, jonka kulutinkin kaikenlaiseen turhaan, mutta myös yhteen hyödylliseenkin asiaan: super pitkään kävelylenkkiin jonka tein Oton ja Johannan kanssa. Oli kiva käydä taas pitkästä aikaa yhdessä pitkällä lenkillä ja siitä olisi tarkoitus tehdä joka viikkoinen tapakin :) 

Tänään oli koulussa vuorossa ensimmäinen simulaatio tunti Materials Management -kurssilla. Koko simulaatio homma oli mulle ihan tuntematon juttu, mutta se osoittautui lopulta todella kivaksi opiskelumuodoksi. Oltiin 3-4 ryhmissä ja pelattiin kuin jotain peliä, jossa meidän piti pyörittää omaa yritystä. Piti päättää kuinka paljon mitäkin tuotetaan, mitä tarvikkeita tilataan ja mistä, lähetettiin tilauksia yms... Aluksi mun ryhmän yrityksellä meni hieman huonosti, mutta saatiin kyllä parannettua loppua kohti. Ei ollut ihmekään ettei näin aluksi mennyt hirveän hyvin, koska se koko systeemi oli uusi eikä tiedetty täysin mitä t…

Paluuta arkeen

On ollut jo monta päivää tarkoitus kirjoitella tännekin, mutta aina on tullut jonkinmoinen syy olla kirjoittamatta. Nyt kuitenkin pääsin vihdoinkin koneelle ja kertomaan teille kuulumisiani. 

Hirveästi mitään ihmeempiä ei oikeastaan ole tapahtunut...Olin Tampereella maanantaihin saakka, jolloin tulin äidin kanssa takaisin Raumalle. Tehtiin perus ruokakauppareissu, jonka jälkeen jäätiin Oton kanssa tänne kaksistaan. Tampereellahan olin koska Otolla oli viime perjantaina eläinlääkäri ja tällä kertaa pidettiin se 12 tunnin paasto joten hampaidenpoisto ja verikokeiden otto onnistui. Näiden lisäksi Oton yhtä selässä olevaa pattiakin tutkittiin hieman ja lääkärin mielestä se on 60-70% varmuudella hyvänlaatuinen ihokasvain. Reilun viikon kuluttua kun on hampaidenpoiston kontrollikäynti niin silloin otetaan näyte tästä patista ja se tutkitaan kunnolla varmuuden vuoksi. Hyvähän se on tutkituttaa, koska jos se on huonolaatuinen kasvain, se voi lähettää etäpesäkkeitä ja tilanne voi pahentua. Itse…

Questions about 2014

It's been 2 weeks since the year turned to 2015 andI decided I would still make this post about last year, 2014. I found these questions from my friend's blog which you should check out too :) 

(I apologize if some of these questions are somehow hard to understand or they are confusing! I had to modify them because I didn't do this last year)

Relationships

1. Did you get a new friend in 2014?

A few new friends; Chloe & Roy (Korean exchange students), Ali & Emir (Turkish friends), Ivo (German friend, met while doing an international school project).

2. Did you do something in 2014 that you haven't done earlier?

Spent a night with a boy (in a foreign country), rode an elephant...

3. Were you in a relationship in 2014?

Yes ♥

4. Tell a couple of the best memories from 2014? 

All of my trips and the time I spent with S in London.

5. Did you got into a fight with any of your friends during 2014?

Not really. There were only some annoying moments and misunderstandings.

Me

1. Did you…

Uusi vuosi, uudet kujeet

Heippa kaikille! ♥ 

Toivottavasti teidän kaikkien vuosi on lähtenyt liikkeelle hyvin! Itselläni vuosi on alkanut mainiosti etenkin uutta vuotta tuli juhlittua tällä kertaa hauskaa pitäen ihanien ihmisten kanssa. Olin siis Raumalla uuden vuoden 3 kaverini kanssa. Pitkästä aikaa he pääsivät tulemaan, joka oli suoraan sanottuna mahtavaa! Pelattiin Just Dance -pelejä katseltiin elokuvia, herkuteltiin tortilloilla, kanansiivillä ja pizzalla ja käytiin myös katsomassa ulkona ilotulituksia. Oli tosi hauskaa, mutta harmi kyllä tämä saattoi olla heidän viimeinen käynti Raumalla, koska jos en saa kesätöitä Raumalta, luovutan asuntoni jo toukokuussa kun koulu loppuu ja muutan takaisin Tampereelle vaihtoon lähtöön asti. Tämän myötä yritin ainakin itse nauttia jokaisesta hetkestä heidän kanssaan, joka ei ole kyllä vaikeaa :) 

Uuden vuoden jälkeisen viikonlopun vietin yksistäni ja sunnuntaina lähdin takaisin Tampereelle, koska tiistaina oli vuorossa veljeni tyttären nimiäiset ja Oton oli tarkoitus me…