Käsityömessuja

Moi vaan kaikille taas pitkästä aikaa! Pari edellistä viikkoa oon ollut niin kiireinen, että blogin kirjoittaminenkin on jäänyt. Mitäs kaikkea on tässä sitten tullut tehtyä? 

Viime sunnuntaina tulin takaisin Jyväskylän kädentaitomessuilta, jossa olin myymässä äitini kanssa. Sitä edellisenä viikonloppuna olimme myös Turussa samaisilla messuilla. Näiden messujen takia oon ollutkin melkoisen kiire ja niiden lisäksi on ollut monenmoista koulutyötä tehtävänä. Äidilläni on siis yritys, joka myy kaikenlaisia koru- ja korttitarvikkeita ja hän käy mahdollisimman usein monenlaisilla messuilla ja markkinoilla myymässä. Kädentaitomessut ovat sen verran iso tapahtuma, että lähdin äitiäni auttamaan Turkuun että Jyväskylään. En kyllä kadu kumpaakaan menoa, koska ne olivat ihan kivaa vaihtelua ja sainpahan lisää kokemusta myymisestä ja tuli myös vietettyä äidin kanssa aikaa. Molemmilla messuilla oli vaikka minkälaista myyjää. Osa myi valmiita tuotteita (mm. vaatteita, kenkiä, laukkuja, koruja ja monenlaisia huovutettuja tuotteita) ja osa taas kaikenlaisia tarvikkeita esimerkiksi koruihin ja kortteihin. Joidenkin ihmisten toimintaan kyllä meni välillä hermot esimerkiksi ärsytti kun jotkut luulevat ettei heitä koske KAIKILLE tehdyt säännöt. Molemmilla messuilla nimittäin rakennus- ja purkuaikoina näkyi koiria messuhallien sisällä, joka on siis ehdottomasti kiellettyä ja hyvästä syystä. Itse rupesin ajattelemaan niitä ihmisiä joilla on todella paha koira-allergia ja voivat saada muutaman välinpitämättömän ihmisen takia pahan kohtauksen. Mietin myös, että miksi me äidin kanssa maksetaan aina Oton hoidosta kun kerran monet muutkin raahaavat lemmikkinsä mukanaan vaikkei saisi? Molemmillekin messuille olisi voinut näköjään ottaa ihan hyvin Oton mukaan kun kerran ei enää säännöt koske kaikkia. Inhottavamman tästä asiasta teki se kuinka kuulin Jyväskylässä perjantaina kun olimme rakentamassa paikkaamme yhden naisen naureskelevan kun hän oli valehdellut tullessaan järjestyksenvalvojalle koiristaan. Hän nimittäin oli sanonut vain käyvänsä äkkiä sisällä koiriensa kanssa vaikka todellisuudessa hän oli siellä yhtä kauan kuin me eli muutaman tunnin. Siinä ne sitten istuivat/seisoivat keskellä kulkuväylää ja toisen yrityksen paikalla ja mahdollisesti aiheuttaen toisille allergiaoireita. No onneksi ei tainnut käydä kenellekään kummillakaan messuilla pahasti, mutta ärsyttää vain tuollainen piittaamaton käytös :(

Kuvia ostoksista joita tein Turun käsityömessuilla:












(Ostin Turusta yhden huovutetun esineen, jonka kuvan saan lisättyä vasta myöhemmin!) 

Maanantaina koitti taas paluu Raumalle ja täällä aion ollakin nyt vaihteeksi pidemmän ajan. Parin viikon kuluttua olisi kyllä tarkoitus mennä taas Tampereelle, koska siellä järjestetään meille lähtöorientaatio vaihto-opiskeluun liittyen ja siihen osallistuu pari muutakin koulua SAMKin lisäksi. Mennään myös varmaan edellisenä iltana katsomaan Suomi-Venäjä EHT -turnaus peliä Johannan kanssa kun sattui juuri sopivalle päivälle ja kerrankin pääsisi katsomaan Leijonien peliä menemättä Helsinkiin. Sitä odotellessa :) 

Nyt välipalan kera jatkamaan Siskoni on Noita -ohjelman 1. tuotantokauden katselua. Päätin siis viime viikolla kiitos ystäväni katsoa jälleen kerran kaikki Siskoni on Noita -ohjelman tuotantokaudet. Viime kerralla jäi katselu kesken, mutta jos tällä kertaa pääsisin ihan viimeiseenkin kauteen :D 

xoxo, Elina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

"Tuparit"

Muumimaailma - Winter Adventure

Seoul, South Korea 29.4.-8.5.2016 ♥