Vaihto-opiskelu ♥

Vaihto-opiskelu on ollut aihe, josta olen halunnut kirjoittaa jo kauan aikaa, mutta en ole viittinyt koska sen toteutuminen ei ole ollut täysin varmaa. Sitä se ei ole vieläkään, mutta päätin nyt kirjoittaa silti, koska nyt on taas tähän aiheeseen liittyen tapahtunut kaikenlaista. 

Hain siis viime syksynä vaihto-opiskelemaan Thaimaahan (Bangkokiin) ja Etelä-Koreaan (Souliin) ja tämä haku oli Samkin hyväksymistä varten. En siis vielä hakenut suoraa mihinkään vaihtokouluun vaan ensin piti saada Samkin hyväksyntä vaihto-opiskeluun menemisestä ja he myös valitsivat vaihto-kouluni. Itselläni kävi hyvin; Samk hyväksyi vaihto-opiskeluun menemiseni ja 1. vaihtokohteeni eli Bangkokin yliopiston. Tämä tieto tuli joulukuussa ja siitä alkoi pitkä odotus tai no siltä se ainakin tuntui kunnes sain lisää tietoa vaihtoprosessista. Maaliskuun alussa sain hakuohjeet vaihtokouluani varten ja tähän hakuun kuului monenlaisten liitteiden hankkimista ja lähettämistä kv-koordinaattorille ja sähköisen hakemuksen täyttämistä ja lähettämistä vaihtokouluuni. Tälle prosessille deadline on 27.4. ja sain perjantaina vihdosta viimein kaikki tarvittavat liitteet kasaan ja lähetin ne eteenpäin. Sähköisen hakemuksen täytän vielä tänään ja pistän senkin menemään vaihtokouluuni. Tämän myötä saan siis vasta tietää kunnolla pääsenkö vaihtokouluuni vai en. Kuulin kyllä, että tosi harvoin on käynyt niin, että vaihtokoulu ei ole hyväksynyt opiskelijaa, mutta silti olen yrittänyt olla innostumatta liikaa ja vain odottaa kärsivällisesti vahvistusviestiä Bangkokista. Nyt kun ensi viikolla liitteenikin lähtevät kohti Bangkokia niin toivottavasti ei kestäisi kauaa kun sieltä lähetettäisiin viestiä mahdollisesta hyväksymisestä ja myös lisäinformaatiota :) 

Jos vaihto-opiskeluni toteutuu, kestää se n. 5 kuukautta, mutta itse aion jäädä vielä tekemään 6 kuukauden työharjoittelun mahdollisesti Thaimaahan tai jonnekin muualle Aasiaan. Kovasti on tässä jo tullut suunniteltua mitä kaikkea tekisin ja minne matkustelisin vaihdon aikana. Siksi en maltakaan odottaa hyväksyntää vaihtokoulustani ja sinne pääsyä. Kova ikävä tulee kyllä ystäviä ja etenkin äitiä ja Ottoa ♥ Itse asiassa nyt jo on ruvennut tulemaan ikävä aina kun ajattelinkin vaihtoa ja tuon koko ulkomailla olemisen pituutta, mutta onhan siinä hyvätkin puolet. Niinkin hyvät etten kyllä jättäisi mistään hinnasta tuota kokemusta ja tilaisuutta väliin. Nyt kun vain kaikki menisi hyvin ennen sinne (mahdollista) lähtöä :) 

Kirjoittelen lisää tästä kun saan hyviä tai huonoja uutisia Bangkokin päästä! :) 

xoxo, Elina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

"Tuparit"

Muumimaailma - Winter Adventure

Seoul, South Korea 29.4.-8.5.2016 ♥